torstai 21. toukokuuta 2015

Kun mikään ei riitä...

On ainakin lapsella itseluottamus kohdallaan! Jos vain on mahdollista, niin ylöspäin täytyy pyrkiä ja se on vissi homma. Näin!


"Kas, määhän saan tuolta vieläkin korkeemmalta kiinni!" Tuumaa likka ja kurkottelee ikkunanpieliin asti. :D Voi järkky, kun se tajuaa ja fysiikka antaa periks ja neiti alkaa kiipeen ton lelukorinsa päälle, että pääsee taas vähän korkeemmalle. Nyt jo pää kolisee ja tulee kyllä koliseen jatkossakin! Kai siitä joskus oppii jotain?

Pakko vielä palata tuohon aiempaan haastikseen, jossa oli puhe lastenvaatemerkeistä. Ihan huomaamattani puin likan eilen kokonaan Name it:n vaatteisiin, kun lähdettiin mun ex-työpaikalle vanhan työkaverin läksiäisjuhliin. Kuva on vähän keskinkertainen, koska on kiireessä otettu hämärässä makkarissa, mutta ehkä siitä jotain ideaa saa. Kuten mainittin, niin melkein lempivaatteet ihan just tällä hetkellä on yllä mainittua merkkiä. Johtuen ihan siitä, että kirpparilta on tullut kivoja vaatekappaleita vastaan.


Tässä on siis meidän lempimekko, joka alkaa nyt jäämään naftiksi. Olen tosiaan ostanut sen likan ristiäisiin. Jos joku tietää, että olisi samanlainen mekko myynnissä koossa 74 tai isompi, niin ostan!! Sitten on vaaleanpunaisilla viiksilla varustettu body ja ihanat kirkkaan pinkit leggarit, joissa on napit tuolla sivuilla. Tuo body on kyllä yksi lemppari, se on mun mielestä niin hillittömän hauska. :D


2 kommenttia:

  1. Hui isoa tyttöä! Onneks taitaa toi tasapaino kehittyä myös niin kohta ei tarvii enää koko aikaa olla valmiina ottamassa koppia jos tullaankin kolinalla alas! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse asiassa luulen, että nyt on helpompaa, kun ei tuo vielä osaa käyttää apuvälineitä ja tosiaan kiivetä minkään päälle. Nyt oon vaan seuraillu menoa vähän matkan päästä ja ottanu kaikki kovat tavarat pois alta. Esim. ton korin menin kuvan ottamisen jälkeen siirtään kauemmaksi. Toisinaan likka osaa jo ite tulla alaskin, mutta joskus pitää kiinni jostain niin korkealla olevasta, että käsi on niin kaukana lattiasta, ettei uskalla päästää irti. ;)

      Poista