torstai 11. joulukuuta 2014

Meidän joulu + vieläkin sitä imetystä.

Joulu se tulla körrööttää. On meinannut vaan tulla ihan puskan takaa yllättäen. Minä olen todella jouluihminen. Rakastan lahjojen ostamista, paketointia ja etenkin sitä hetkeä, kun näkee toisen avaavan sen itse hankkiman lahjan ja ilahtuvan siitä. Tänä jouluna en oikein ole päässyt fiilikseen. Varmasti suuri syy tälle on se, että tuo neiti lohkaisee about 98% kaikesta mun ajastani. Ollaan kyllä käyty shoppailemassa pariinkin otteeseen Ideaparkissa ja olen tilaillut netistä lahjoja päikkäriaikaan. Tänään paketoinkin muutamia. Siltikään se fiilis ei vaan ota tarttuakseen. Möö sanon minä, ihan tyhmää!

Jouluksi me lähdemme sukuloimaan, kuten joka joulu. Tai noh, viime jouluna minun sukuni tuli tänne aattona ja miehen sitten joulupäivänä, joten se oli pieni poikkeus. ;) Menemme aattona syömään ensin anoppilaan ja siitä odottamaan joulupukkia miehen siskon luokse. Joulupukin saapumista tulee odottelemaan miehen muitakin sukulaisia. Joulupäivänä olemme minun vanhempieni luona, jossa on myös siskoni perheineen. Meillä on aina vähän niinkuin kaksi aattoa, kun joulupäivänäkin tulee aina annettua ja saatua lahjoja ja syötyä jouluruoka. Olen ihan pitänyt tästä järjestelystä! Se on helppoa, koska meidän molempien vanhemmat asuvat samalla paikkakunnalla. Yöt vietämme minun vanhempieni luona. Katsotaan miten känkkäränkkä tuo neiti on, kun on A) 18. päivä rokotuspäivä ja B) kahden yön kyläilyreissu + paljon jouluhässäkkää.

Neuvolasta soittelivat takaisin päin, kun imetysasioissa sinne eilen soitin. Kuten oletinkin, terkkari tarjosi minulle ruokavalion tarkkailua. Ensin kehotti olemaan vähälaktoosisella, jos ei ala auttaan, niin laktoosittomalla ja lopulta vielä maidottomalla, jos apua ei ennen sitä tule. Luojan kiitos kuitenkin, tyttö on jo tänään syönyt paljon paremmin! Aloin miettimään tuossa viikonvaihteessa syömääni melkoista jäätelömäärää, että olisiko se vaikuttanut... Vieläkin likalla välillä vatsassa myllää syödessään, mutta nyt se ei ole enää juurikaan haitannut syömistä. Kyllä vaan teki pahaa katsoa toisen pahaa oloa!

Kohta tuota täytyy taas lähteä herättelemään, sillä 5,5 tuntia päikkäriunta alkaa tuleen täyteen. Nyt kun oltiin jo puoli 12 unten mailla, niin ei ihan niin kiire ole herätteleen. Aika hurjaa muuten, että toinen nukkuu tuolla mytäkässä vaunuissa ihan tyytyväisenä. Katetulla terassilla, seinän vieressä ei tietysti ulkomaailman viimat paljon haittaa! :)

P.S. Osaako joku kertoa kuinka saan blogini nimen näkymään tuohon nimimerkkini viereen, kun esim. kirjoitan muiden blogeihin kommentteja? Joillakin se blogi näkyy siinä heti, mutta mulla vain nimimerkki. Olen yrittänyt löytää ratkaisua, mutta ei mun aivoillani ole onnistunut. ;)

P.P.S. Kierukan laittaminen muuten SATTUI!!! Aloin vasta siinä pöydällä maatessani miettiä, että "sattuukohan tää muuten". No voin kertoa, että sattui. Ja tuli supistuksia ja alkoi oksettaa ja heikottaa. Mutta nyt on kierukka paikallaan. Ei kiitos vauvoja tänne ainakaan ihan hetkeen. ;)

2 kommenttia:

  1. Lyhyesti: kiitos että kirjoitat rehellisesti sekä tsemppiä masuvaivojen selättämiseen! Tällä kaksikuukautinen vaatisi olla koko ajan rinnalla, kerää painoa liikaakin ja pulauttelee ja itkeskelee valtavasti. Ja valvoo vielä iltaisin ihan liian myöhään. Kyllä meitä äitejä koetellaan. Jaksamista sinne! -Mimo + kaksikuukautinen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että olet löytänyt blogini pariin. :) Tsemppiä teillekin omien imetyspulmien kanssa.

      Poista