maanantai 4. marraskuuta 2013

Aivot oli narikassa!

Todella mukava viikonloppu ystävien kanssa mökillä keskellä metsää vietetty! Teki todella hyvää, saatiin miehen kanssa vähän ajatuksia muualle ja pidettiin hauskaa. Eilen tultiin kotiin vähän ennen yhdeksää illalla, käytiin suihkussa ja painuttiin nukkumaan. Tänään olin aivan yliväsynyt töissä. Lisäksi viikon sairasloman jäljiltä hommia oli rästissä ja huomasin myös, että kärsivällisyyteni on tällä hetkellä melko nollissa. Lapsiryhmässämme on melko vilkkaita lapsia ja varsinkin yksi melko haastava tapaus. Sillä ajatuksella puuskutetaan eteenpäin, että enää 2 työpäivää tällä viikolla ja sitten on mun ihana MINISYYSLOMA. :)

Mutta tosiaan. Viikonloppuna lilluttiin poreammeessa, pelattiin porukalla lautapelejä ja pleikkarilla, nähtiin miehen kanssa myös miehen vanhaa ystävää ja täytynee kai myöntää, että alkoholi kuului oleellisena osana tähän viikonloppuun. ;) Ikävä sanoa muita ajatellen, mutta tämä viikonloppu myös vahvisti sitä tosiasiaa, että mulla ja miehellä on aivan mielettömän hyvä parisuhde. Muista en aina tiedä, mutta me ollaan kaksistaan niin hyvä tiimi, etten osaa kuvailla sitä sanoin. Rakastan ihanaa miestäni enemmän kuin ketään ja olen maailman onnellisin ihminen, kun olen noin upean ihmisen löytänyt vierelleni. <3

Tiukkoja uno-skapoja otettiin pitkin viikonloppua. Viimeisimmät vielä sunnuntaina, kun tönö oli saatu siivottua. Voitin mää jopa kerran, en tiedä miksi ne kortit yleensä vihaa mua. ;)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti